
|
Yrityksen arvot |
|
Toimintamme periaatteet: |
|
1. Turvallisuus: Tästä emme tingi! Noudatamme Kuluttajaviraston antamia ohjeita ohjelmapalveluiden turvallisuudesta. Tapahtumien ja retkien oppaat ovat aina ammattitaitoisia ja ensiaputaitoisia. 2. Kestävän kehityksen mukainen toiminta: Liikumme luonnossa luonnon ehdoilla, sitä kunnioittaen ja vaalien. Kuukunen on Metsähallituksen yhteistyökumppani Nuuksion kansallispuistossa ja sitoutuu kaikessa toiminnassaan toteuttamaan kestävän luontomatkailun periaatteita. 3. Asiakas: Meille kaikki asiakkaat ovat yhtä tärkeitä vauvasta vaariin ja koululaisesta yritysjohtajaan. Lähtökohtamme on, että asiakkaalle tapahtuma on aina ainutkertainen joten teemme parhaamme aina. 4. Kouluttautuminen ja ammatissa kehittyminen: Tällä alalla ei ole koskaan valmis vaan aina löytyy jokin osa-alue, josta voisi tietää enemmän ja jonka voisi tehdä paremmin. Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, mutta uuden oppiminen piristää mukavasti omaakin mieltä. 5. Hyvä mieli kotiinviemisiksi, niin asiakkaillemme kuin työntekijöillemme. Onnistuneen tapahtuman tunnistaa ylöspäin kääntyneistä suupielistä!
Yhdessä koettua on mukava muistella myöhemmin! |

